Kehitys Historia

Nikkelipohjaiset superseokset (jäljempänä ’nikkelipohjaiset seokset’) kehitettiin 1930-luvun lopulla. Britannia tuotti ensin nikkelipohjaisen seoksen 75 (Ni-20Cr-0.4Ti) 1941-luvulla, jotta hyypiövoimaa voitaisiin lisätä, alumiinia lisättiin ja Ni 80 (Ni-20Cr-2.5Ti-1.l) kehitettiin.Yhdysvallat 1940-luvun puolivälissä, Neuvostoliitto ja 35; 110; 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun puolivälissä Kiina kehittivät myös nikkelipohjaisia seoksia.Nikkelipohjaisten seosten kehittäminen sisältää kaksi näkökohtaa: seosten koostumuksen parantaminen ja tuotantoteknologian kehittäminen.Jo 1950-luvun alussa tyhjiön sulamisteknologian kehittyminen loi edellytykset korkean alumiinin ja titaanin sisältävien nikkelipohjaisten seosten jalostukselle.Useimmat alkuperäiset nikkelipohjaiset seokset olivat epämuodostuneita seoksia.1950-luvun lopulla turbiinisiipien työskentelyn lämpötilan nousun vuoksi seoksilla oli oltava korkeampi korkean lämpötilan voimakkuus.Kuitenkin, mitä suurempi vahvuus seos, se oli vaikea tai jopa mahdotonta epämuodostua.Sen vuoksi käytettiin sijoitusvaluteknologiaa, jonka avulla kehitettiin useita hyviä valuseoksia, joiden lämpötila oli korkea.1960-luvun puolivälissä kehitettiin suuntautuneita kiteisiä ja yksikiteisiä kiteisiä superseoksia ja jauhemetallurgisia superseoksia, joiden suorituskyky oli parempi.Alusten ja teollisuuskaasuturbiinien tarpeiden tyydyttämiseksi 1960-luvulta lähtien on kehitetty useita kromi-nikkelipohjaisia seoksia, joiden lämpökorroosionkestävyys on parempi ja joiden rakenne on vakaa. Noin 40-vuotta 1940-luvulta 1940-luvulle 1970-luvulle asti nikkelipohjaisten seosten työskentelylämpötila on noussut 700–176C–1100–176C,noin 10–176C:n keskimääräinen vuotuinen lisäys.